Onnimannin tarina

Onnimanni on perustettu tarpeeseen: vanhempainyhdistys tarvitsi apua kirjanpidon, maksuliikkeen ja palkanlaskennan hoitamiseen. Koska minulla on vuosien kokemus yhdistystoiminnasta ja pienen osakeyhtiön pyörittämisestä sekä taloushallinnon koulutus, päätin tarttua tuumasta toimeen ja ottaa asiat hoitaakseni. Toiminnan pyörittämistä varten perustin Tilitoimisto Onnimannin, y-tunnus 2810338-6.

Tarkoituksenani oli pyörittää Tilitoimisto Onnimannia päivätyöni ohessa, mutta Onnimanni alkoi kasvaa ja minun oli valittava: jatkaako valtion virkanaisena vai omistautuako Onnimannille. Päätin siirtyä kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi. En kuitenkaan halunnut olla yksinäinen yksinyrittäjä, joten liityin Talousverkko -ketjuun. Talousverkon avulla pystyn tarjoamaan sähköisen taloushallinnon ratkaisuja, pitämään osaamiseni ajantasalla ja saan toisilta tilitoimistoyrittäjiltä tukea.

Talousverkon järjestämän liiketoimintakaupan kautta asiakkainani on nykyisin erityisesti hevosalan yrityksiä, kuten ratsastustalleja, -kouluja ja -valmentajia. Toinen merkittävä asiakassektori on kauneus- ja hyvinvointipalveluja tarjoavat yritykset. Muidenkin toimialojen asiakkaita Tilitoimisto Onnimannilla toki on ja uusia otetaan mielellään vastaan. Onnimanni ei ole enää yhden naisen tilitoimisto, mutta palvelu on edelleen henkilökohtaista.

Koulutukseltani olen kansainväliseen kauppaan erikoistunut tradenomi sekä kauppatieteiden maisteri. Pääaineenani oli laskentatoimi, sivuaineena yritysjuridiikka ja tietojärjestelmätiedettäkin tuli opiskeltua. Työkokemuksen kautta hankittu erityisosaamiseni on samoilta osa-alueilta; kansainvälinen kauppa, yrityksen sopimusasiat, sähköinen taloushallinto, kirjanpito ja taloudellisten tunnuslukujen hyödyntäminen päätöksenteossa. Verotuksen osalta erityisosaamistani on maatalous- ja metsäverotus. Harrastusten kautta yhdistystoiminta on myös minulle tuttua. Työskentelen pääsääntöisesti kotonani, mutta ajoittain myös Crazy Townissa Viipurintie 4:ssä Hämeenlinnassa.

Jos olet yhdistyksen hallituksessa tai perustamassa yhdistystä, omistat yrityksen, mietit yritystoiminnan aloittamista tai laajentamista, kannattaa ottaa yhteyttä. Mietitään yhdessä, miten Onnimanni voisi sinua palvella. Tavoitat minut sähköpostilla: jenni.mannila@talousverkko.fi. Voit myös soittaa p. 040 830 4405. Jos en pääse vastaamaan, jätä rohkeasti viesti 🙂

Terveisin,
Jenni Mannila